Kiva kun tulit! Täällä seurataan meidän raksaa!
Kommentit ois erittäin toivottavia :)

Lukijat

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Pientä päivitystä

Kyllä taas on päivitykset jääneet vähille. Lomailla pitänyt hiukan yrittää lasten kanssa raksailun ohessa ja sen lisäksi tulee häitä kuvailtua taas kesäisen paljon niin ei näköjään raksalle taivu kuvaamaan ;)


Raksalla on kyllä mukavasti saatu aikaiseksi, kun miekkonen on voinut viettää siellä nyt lomalla enemmän aikaa ja apureitakin on ollut hommissa, mutta sisällä aikaan saadut jutut on samoja vanhoja, eli sähköjä, villoja ja levytyksiä, ja alaslaskuja ;)

Ulkona on sitten maalailtu lautoja ja pistetty niitä lautoja paikoilleen ;). Parvekkeen katto siis tehty kuntoon. Ja pääty maalattu valitulla värillä, joka siis oli gallupin häviäjä ;D. 546X Tikkurilan sarjasta. Ja miksi siihen lopulta päädyttiin harmaan sijasta, oli monia syitä. Mietittiin, että sopii paremmin ruskean kattotiilin kanssa tämä lämmin sävy. Todettiin, että molemmilla rajanaapureilla on harmaan sävyiset talot ja pistetään vähän vaihtelua tähän linjaan ;). Ja olihan siihen muitakin syitä, päällimmäisenä tietysti se, että jäi miellyttämään enemmän! Kokeiltiin paria muutakin väriä mitä ystävä kiikutti oman talonsa testailuista jääneinä, mutta nekään ei vieneet voittoa :),


Räystäslautoja on pistetty paikoilleen urakalla ja korjailtu sitä ennen kattotuolien linjaa ja alinta tiiliriviä! Näihin onkin aikaa sitten mennyt ja kiva olisi, että senkin ajan voisi käyttää sisällä edistymiseen, mutta pitäähän nämäkin olla kunnossa enne muuttoa ;) Tai ainakin näin mulle on uskoteltu ;D


Ja näin nätisti on jiirit pistetty kuntoon ;)


Tässä sitten se isoin katto ;)


Ja tällaista ihanaa hommaa on myös päästy tekemään!! Ja mamman toimesta ;). Vessa tuli siis muuten siihen kuntoon, että tän pystyi aloittamaan, ja minähän en muita huoneita jäänyt odottelemaan. Pönttö olisi meinaan ihan kiva raksalle saada näin naisraksaajan näkökulmasta ;).

Raksalle lähdettiin torstaina kun lapset oli saatu anopille hoitoon ja ensimmäiset tunnit menikin sitten laatoituksen opiskeluun ohjeita lukemalla (kun sitä ei kotona jaksanut ajoissa tehdä..), soittelemalla Suvimarjalle joka piteli puhelinta autoa ajavan miehensä lähettyvillä, sekä Youtube videoita tiiraamalla. Niin joo, ja miettimällä missäs järjestyksessä ne laatat pistettäis sinne seinälle ;D


Olin myös käynyt hakemassa kierrätyskeskuksesta muutaman laatan jolla treenailin ylimääräiseen kipsilevyn palaseen ja se olikin tarpeen, varsinkin sopivan laastikoostumuksen löytämiseksi.

Laatta ei ollut varmaan mikään paras mahdollinen ensimmäiseen laatoitustyöhön, mahdolliset virheet toistuis kovin usein laatan kuvion takia ;D. Ja jaostakin piti tehdä tuollainen jossa ei kulmat kohtaa.. Mutta ihan hyvin se tuntui onnistuvan näin maallikon silmään. Toivottavasti pysyy seinällä! :D

(Pahoittelen kuvien huonoa laatua, kello oli 23 ja valoa hyvin niukalti.)

4 kommenttia:

  1. Tutun näköistä touhua... meilläkin on just tollasen kattolyhdyn teko meneillään :-) Ps. arvonta blogissani.

    VastaaPoista
  2. Wau, sähän oot pätevä mamma! :))
    Hyvin se sujuu kun vähän harjoittelee, kosteatkin tilat sitten! WC on muuten hirveän kiva olla raksallakin.. ;)
    Miten ajattelit saumata tuon, kokoseinän samalla värillä vai kikkailetko kuvion mukaisesti? Lisää kuvia homman edetessä, kiitos! :)

    t. raksamama

    VastaaPoista
  3. Hih hih, kiitos raksamama ;))
    Pitääkin ottaa laatoista lähikuvaa myöhemmin, kuvio on sellaista, jossa menee se "sauma" tehden noita suorakulmioita laattaan ja molemmissa tämä "sauma" on saman värinen, joten se siis tulee olemaan sauman väri koko vessaan ;)

    Marsa, täytyypi vierailla blogissa joku kerta! Tällä hetkellä ei oikein tunnu löytyvän aikaa muiden blogeissa vierailuihinkaan :/

    Junglehouse mom täällä hei, ei tässä explorerissa (jota olen pakotettu hetken käyttämään) oikein tunnu toimivan tämä bloggeri niin, että saisin kommentin omalla profiililla, vaikka oonkin kirjautunut sisään..??

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvältä näyttää laatoitusjälki! Näkee tästä nyt vähän paremmin, kun siitä mun kännykän kärpäsen kakan kokoisesta näytöstä :D
    Toivottavasti oli mukava reissu ja nyt virtaa riittää taas paremmin!
    Ajeltiin tuossa pari päivää sitten illalla teidän talon ohi kattomaan olisko väriä jo näkyvissä.. ei vielä tien puolella ollut ainakaan.

    VastaaPoista