Tai sitten ei...! Ei oo kyllä ikinä elämässä ollu vielä tähän mennessä näin kiire. Mies päivällä jopa 14 tuntia raksalla, välillä käy töissä, itekkin oli pakko ottaa vapaata töistä ja pakata ja pakata ja pakata.
Lapset tietysti oireilee ja kiukuttelee kun niiden kanssa ei ehdi kunnolla olemaan, itseä ressaa ajan loppuminen ja pakkaaminen kahteen eri kasaan, niitä mitä tarvitsee seuraavan vuoden ajan muiden nurkissa ja niihin mitä ei tarvitse.. Ja mukavaa on miettiä kuinka se 12 neliöinen varasto voi kätkeä sisäänsä neljän kerroksen ja neljän ihmisen tavarat....!
Vaikka meinas usko loppua muutamaan otteeseen, niin ihanien ystävien avulla kaikki saatiinkiin ajoissa pakattua ja kannettua pois ja kämppäkin niin puhtaaksi ettei viiteen vuoteen ollutkaan ;)
Lapset oli olleet innoissaan muuttamisesta isovanhempien nurkkiin, mutta kun se päivä oikeasti tuli niin suru oli suuri.. Omassa kodissa oli paljon hienompaa ja kivempaa ja puurokin maistui paremmalle.
Ja kyllä teki äidilläkin tiukkaa omasta kodista lähteä. Ahdas, epäkäytännöllinen ja vanha, mutta ah niin rakas. Siellä ne lapset on koko ikänsä eläneet ja siellä kaikki hienot taidot opittu. Koettu surua ja oltu onnellisia. Siellä leikitty ulkona joka päivä, kesällä pistetty allas, talvella tehty mäki ja lumiukkoja, syksyllä pelattu jalkapalloa ja haravoitu, keväällä ihasteltu luonnon heräämistä. Siellä on saanut liimata jääkaapin täyteen tarroja joita äiti irroitteli sormet verillä kaksi tuntia <3.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti